Jostain sain hiljattain suosituksen lukea Eckhart Tollen kirjan ”Läsnäolon voima ”. Aikomukseni ei ole lukea sitä kannesta kanteen vaan pidän sitä opuksena, johon silloin tällöin palaan vastauksia saadakseni.
Sähköposteihimme valahtaa nyt jos jonkinlaista kesätoivotusta, ilmoitusta, houkutusta ja myös viisaita neuvoja loman varalle. Viime viikolla sairastuin yllättäen itse sitkeään kesäflunssaan, joka vaati lääkekuurin ja tuntuvaa lepoa. Lepotilassa aloin yhdistellä Tollen opuksen sisältöä, kesäposteja ja syitä omaan olotilaani. Ymmärsin, että en ollut ollut edeltävillä viikoilla itselleni riittävän paljon läsnä. Suunnittelin perheen tulevia kesäviikkoja, murehdin asioita, joihin en voinut itse hirveästi vaikuttaa (eurokriisi) ja yritin saada monin muiden tavoin maailmaa valmiimmaksi. Tein kolmivuorotyötä, jossa öisin suunnittelin seuraavaa päivää ja tein mielen tasolla tehtävälistoja. Energiatasoni pikkuhiljaa tippuivat ja niinpä fysiikkakin sai lopulta tuta.
Tollen kirjan takakannessa on Oprah Winfreyn kommentti kirjasta ”Läsnäolon voima voi muuttaa ajattelusi. Mitä siitä seuraa? Enemmän iloa tässä ja nyt”.
Mitä jos voisimme edes lomamme ajaksi ottaa teemaksi aidon läsnäolemisen tilanteessa kuin tilanteessa? Coachauksessakin puhutaan muutosprosessista. Muutosvoima tulee läsnäolon voimasta, joka on coachille välttämätön työkalu. Kuinka muuten hän osaisi kysyä voimakkaita ja yllättäviäkin kysymyksiä , intuitionsa hyödyntäen?
Yksi mieleenpainuvista kesäsähköposteista kertoi perheestä, joka oli kauan kaivatulla lepo/aurinkolomalla Turkissa. Säät eivät suosineet lainkaan, itse asiassa matka olisi ollut katastrofi ilmojen puolesta. Kuitenkin lopputuloksena oli erittäin onnistunut matka siksi, että perheen äiti asennoitui tilanteeseen uudelleen. Hän ymmärsi, että matkan alkuperäinen tarkoitus ei ollut säästä riippuvainen. Aito läsnäolo perheen kesken, uuden kulttuurin kohtaaminen ja nautinnolliset lukuelämykset toivat perheen yhteen ja antoivat ansaitun levon. Mennyttä ei voi muuttaa eikä tulevaisuuteenkaan vaikuttaa ymmärtämättä hetkeä juuri nyt. Yritetään olla läsnä kesässä ja tässä hetkessä. Hyvää kesää!