Usein kuulee sanottavan, että historia toistaa itseään. Perheyrittäjätaustaisena allekirjoitan lausahduksen armotta. Ymmärrys tai tietämys edellisen polven tapahtumista on kiinteä osa pitkään toimineen yrityksen, varsinkin perheyrityksen, dna:ta.
Jokainen sukupolvi haluaisi varmasti välttää edellisen tekemät virheet ja myös luoda jotain omaa ja uutta. Toimintaympäristön ja elinkeinorakenteen murroksen myötä uusiutuminen on kaiken yrittäjyyden elinehto. Mielummin Homo Sapiens kuin Homo Erraneous?
Esko Valtaoja toteaa kirjassaan “Kaiken käsikirja”, että historia ei pohjimmiltaan ole kertomusta siitä, mitä ihmiset tekivät toisilleen vaan siitä, miten he tulivat toimeen ympäröivän maailman kanssa. Hän toteaa edelleen, että historiaa voi kirjoittaa monella tavalla, mutta jos haluaa kirjoittaa ihmisen historian on kerrottava ennen kaikkea se, mitä he ajattelivat ja miten heidän elämänsä muuttui historian pyörteissä. Hän puhuu minun ja sinun historiasta – mikrohistoriasta.
Minua on joskus siteerattu muutoksen moottoriksi. Moottorista en tiedä ,mutta olen muutoksen puoltaja silloin kun on tarpeen saada aikaiseksi uutta ajattelua, uusia ideoita , innovointia ja ennen kaikkea rohkeutta uskaltaa ajatella asioita ylöalaisin ja takaperin. Saatan kannattaa jopa muutosta muutoksen vuoksi jos on tarve törmäyttää jämähtyneet uskomukset ja ajatukset. Itse olen törmäyttänyt itseni useaan kertaan viimeisen puolentoista vuoden aikana. Olen tehnyt tietoisesti aika rohkeita päätöksiä, heittäytynyt, harrastanut itsetutkiskelua, pelästynyt peiliä ja pysähtynytkin. Olen myös ottanut katseen menneeseen, omaan perimääni ja omiin vanhoihin päiväkirjoihini lukioajoilta. Olen ollut yhteydessä sukulaisiin, jotka ovat tehneet sukututkimusta ja kysellyt lisää. Olen siis tutkinut omaa ja läheisteni mikrohistoriaa. Tutkimusmatkani on ollut kumpuileva, havahduttava eikä aina niin helppokaan.
Yksi historiamatkani tienhaaroista oli Nordic Business Forumissa puhumassa ollut Suzy Welch, Harward Business reviewn entinen päätoimittaja. Hän haastoi yleisön kolmen kysymyksen kautta ajattelemaan tekemisiään. Yksi kysymyksistä oli “ What would make you cry from regret on your 75th birthday?”. Jostain syystä isoäitini, Eva , tuli taas mieleeni… ja ne päiväkirjat. Olen aina pitänyt hänen nimestään ja halusin jo teininä vaihtaa sukunimeni. Vuodet kuitenkin vierivät, opiskelun, työn ja perheen kasvaessa. Päätin vaikuttaa omaan mikrohistoriaani ja vaihdoin hiljattain sukunimeni. Otin äitini tyttönimen ja olen itse asiassa nyt saman niminen kuin isoäitini, Eva Wathén.
Tulevaisuus on minulle osa historiaa . Tulevaisuutta rakennetaan aina ainakin osittain menneisyyden palikoista. Jatkan matkaa uteliaana seuraavaan tiehaaraan. Minkälaisen mikrohistorian sinä päätät luoda itsestäsi?